lauantai 25. elokuuta 2012

Tunnustuksia



Sailalta ja pojilta tuli aikaa sitten tunnustus,
 
 
 
joka kuului seuraavasti:

Tunnustukseen kuuluvat seuraavat tehtävät:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Anna tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi
 
 
Kiitos Saila ja Pojat!!
 
ja niitä satunnaisia asioita:
 
1. Tällä hetkellä aika ei tahdo riittää kaikkeen,
mitä haluaisin tehdä. 
Haluaisin neuloa, järjestää kutsuja, hoitaa puutarhaa, sisustaa,
tehdä muita käsitöitä, viettää aikaa ihanien ihmisten kanssa...
 
2. Nautin työstäni pienten lasten kanssa.
 
3.  Sain kutsun ihanalta miniältäni,
salaiseen paikkaan...

4. Kiitän Luojaa joka päivä.

5. Kotonakin pitäisi siivota...

6. Tykkään leipoa, ruuanlaittoa inhoan.

7. Pelkään hevosia.

8. Vaikeaa keksiä asioita itsestään.


Henna, Friede ja Figo laittoivat seuraavan tunnustuksen:



Säännöt kuuluu, että: 1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it – lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it – lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Kiitos Henna ja Kisut!

Olen Iloinen!!!


Ja vielä:

Kiitos Elina


Haasteen säännöt kuuluvat näin:

“Kerro lempipaikasta kotonanne/kotonasi, kuvaile sen tunnelmaa ja esineitä, ja kerro miksi juuri se paikka on sinulle mieluisin. Heitä haaste eteenpäin viidelle bloggaajalle


"Ihmiset, heidän vieressä, päällä, mukana, kainalossa..."



"Yhdessä!"






"Aurinkoiset, lämpimät paikat!!"












"Korit, laatikot, laukut, kassit, jeee!"







"Pihalla kaikenlaiset pusikot ja kukkapenkit!"




Lämpimästi teitä Saila, Henna ja Elina kiitän tunnustuksista!!!




6 kommenttia:

  1. Olkaa hyvät! Oikeaan paikkaan on tunnustuksia tullut!

    Mutta voi noita kuvia ♥ Siinä sitä on kissan elämää!

    VastaaPoista
  2. Henna, Friede ja Figo:
    Paljon kiitoksia!!!

    Nautintoja kerrassaan ♥

    VastaaPoista
  3. Onnea tunnustuksista!

    Oikeaan paikkaan ovat osuneet :)

    VastaaPoista
  4. Mamma N:
    Kiitti!!
    Tällainen motivoi jatkamaan bloggausta, ei täällä yksikseen höpise vaan vierailijoitakin käy ;D

    VastaaPoista