23.12.

Jo kauan ennen Joulupukkia oli tonttu mukana joulun vietossa.

 Joulua tietysti vietettiin Kristuksen syntymisen muistoksi mutta se

 oli myös viljavuoden lopettamisen juhla eikä silloin talon

 hyvää haltijaa sopinut unohtaa; siitähän juuri riippui millainen

 sato oli ollut ja millainen se seuraavana vuonna tulisi olemaan.

 Eräässä talossa oli saunatonttu nimeltä Manu.

 Joulu oli Manulle mieluinen juhla, tonttu kun sattui olemaan 

 hyvän ruoan ystävä. Monta kertaa vuoden mittaan kuulivat talon eläimet

 kuinka Manu hiippaillessaan karjasuojissa yöllisillä

 tarkastuskierroksillaan puheli itsekseen: 

 "Tulispa taas joulu, että sais yölläkin syödä."

 Jouluyönä näet kaikki jouluruoat jätettiin pöytään niin,
 että tontun sopi siitä käydä pistelemässä
 herkkupaloja suuhunsa.

Joulu oli taas tullut.
 Talon väki heräsi tavallista aikaisemmin aamulla.
 Työt haluttiin mahdollisimman nopeasti tehtyä, että päästäisiin
 ajoissa joulun viettoon. Hevoset ruokittiin ja lehmät lypsettiin.
 Puhtaat oljet vaihdettiin navettaan ja talliin. Emäntä suoritti
 viimeisiä jouluruokien valmisteluja. Isäntä kantoi sisään puhtaita,
 tuoksuvia olkia ja levitti ne pirtin lattialle.
 Kelpasi siinä lasten temmeltää. Pirtti koristettiin olkisilla pukeilla
 ja himmeleillä, ja vaari oli veistänyt kauniita Tuomaan-ristejä
 pöytäkoristeiksi. Sauna pantiin lämpiämään aikaisin sillä
 kaikkien talon väkien piti saunoa hyvissä ajoin ennen hämärän tuloa.
 Linnuillekin laitettiin kaunis keltainen lyhde pihamaalle ja
 heitettiin jyviä riihen portaille.

 Saunatonttu Manu seurasi väen touhuja ja odotti
 malttamattomana ihmisten saunaan menoa.
 Tapana näet oli ollut jo ammoisista ajoista lähtien,
 että joulun ateria katettiin pöytään ennen saunomista,
 niin että haltija saisi ensimmäisenä
 käydä maistamassa herkkuja.

 Ennen pitkää ihmiset sitten menivätkin saunaan.
 Jännittyneenä livahti Manu pirttiin. Uusien olkien ja leipomisen
 tuoksu miltei tyrmäsi vanhan tonttu-ukon.
 Se oli joulun tuoksu.
 Oi miten kaunista pirtissä olikaan. Kaikki nuo himmelit
 ja ristit ja kotitekoiset kynttilät, ja ihana juhlapöytä...
 Se Manua sitten kiinnosti kaikkein eniten.
 Valkoinen lakana oli levitetty pöydälle ja sen päälle oli
 katettu yltäkylläinen ateria.

Oli vehnäsiä, limppuja, voita, suunnaton juusto, maitoa,
 saunansavussa palvattua lihaa, puuroa, rinkeleitä, olutta ja
 herkullisesti tuoksuvaa lanttulaatikkoa.
 Olipa vielä isännän kaupunkimatkaltaan tuomaa rintasokeriakin.
 Silmät pyöreinä ja vesi kielellä katseli Manu tätä ruokien
 paljoutta. Mistä päästä sitä oikein alkaisi maistella.
 Hitaasti hän kiersi pöytää ja napsi pieniä suupaloja lihasta, limpusta
 ja lanttulaatikosta, pistipä makoisan palan rintasokeriakin poskeensa.

Tällä välin talonväki oli jo saunonut, ja Manu kuuli kuinka
 ihmiset alkoivat palailla tupaan. Kiireen vilkkaa luikahti tonttu ulos.
 Ihmisillä oli aina hieman kiire pois saunasta, he nimittäin
 luulivat, että tonttu viskasi löylyssä vetelehtijät ulos kylmään hankeen.
 Moinen puhe nauratti Manua. Hänen mielestään väki olisi kernaasti
 saanut olla saunassa pitempäänkin; olisi hänellekin jäänyt
 enemmän aikaa jouluherkkujen maistelemiseen.
 Mistä lienevät ihmiset mokoman ajatuksen päähänsä saaneet.

 Väen päästyä pihamaalta pirttiin hiipi Manu
 vähin äänin saunaan, missä kipakat löylyt häntä odottivat.
 Manu vain kiipesi lämpöiseen saunanparveen.
 Eikä aikaikaan kun partasuu jo veteli sikeitä unia
 parven pimennoissa. Kyllä jouluna kelpasi olla tonttu.

 Talossa väki nautti runsasta jouluateriaansa. Ihmiset uskoivat
 noihin aikoihin, että jos ruoka loppuu kesken joulupyhien
 merkitsee se talon köyhtymistä. Niinpä ruokaa varattiin aina runsain määrin.
Aterian jälkeen lapset telmivät puhtailla oljilla ja
 väki teki kaikenlaisia joulutaikoja,
 kunnes uni sai voiton juhlijoista.

 Keskiyön aikoihin heräsi Manu saunansa parvessa.
 Kätköstään saunan alta tonttu kaivoi esiin muutaman kynttilän,
 jotka hän oli sinne vuoden mittaan piilottanut,
 ja tallusti ensin navettaan ja sitten talliin.
 Pitihän hevosten, lehmien ja lampaittenkin saada kokea
 joulun tunnelma. Sytytettyään kynttiläät se puheli hetken eläimille ja
 toivotti niille hyvää joulua. Sitten se asteli juhlallisin mielin taloon.
 Varmistuttuaan siitä, että talonväki todella nukkui,
 luikahti se pirttiin. Tämä oli Manun joulun kohokohta.
 Ruoat olivat kaikki pöydällä, ja paksu kynttiläkin oli jätetty
 tonttua varten palamaan. Hiljaa vanha haltija hiipi pöydän ääreen,
 otti suuren kulhollisen puuroa,
 tipautti siihen komean voisilmän ja alkoi hartain
 mielin pistellä herkkua poskeensa.

 Manu oli nähnyt jouluja enemmän kuin osasi laskeakaan
 mutta aina ne tuntuivat yhtä lämpöisiltä.
 Siinä vanha tonttu istui joulupirtin hämärissä puurokulho edessään.
 Oli joulu, ja yölläkin sai syödä.

                                                Mauri Kunnas: Suomalainen tonttukirja