sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Enkeleitä elämääsi



Joskus ovat taakkamme raskaita yksin kantaa,
 silloin ovat ystävät ja enkelit lähellämme.


  


Luin Lorna Byrnen "Portaat taivaaseen",
 jossa hän kertoo omakohtaisista kokemuksista enkeleiden kanssa.
 Suosittelen.



"Lorna Byrne on lapsesta asti jutellut päivittäin enkeleiden kanssa.
 Jo hänen lapsuudessaan enkelit sanoivat hänelle,
 että hänen tehtävänsä maan päällä on jakaa ihmisille
 Jumalan ja enkeleiden antamaa viisautta ja tietoa.

 Kun aviomies kuoli,
 Lornan maailma romahti.
 Portaat taivaaseen - kirjassa hän kertoo,
 kuinka sai koottua taas elämänsä ja kuinka hän,
 neljän lapsen kouluttamaton äiti,
 alkoi levittää enkelien sanomaa maailmalle.

 Lorna kertoo, minkälaista tulevaisuutta Jumala 
meille ihmisille kaavailee - 
 ja millaisia muunlaisia tulevaisuuksia voisi olla 
 valitsemiemme ratkaisujen mukaan.
 Jokaisen täytyy tehdä osuutensa, Lorna sanoo.

Hän paljastaa hyvin ainutlaatuisia yksityskohtia enkeleistä
 ja siitä, kuinka he maailmassa toimivat.
 Hän myös esittelee meille maapallon suojelusenkelin ja selittää,
 miksi meidän on tärkeä kuunnella tätä enkeliä.

Portaat taivaaseen - kirjassa Lorna kertoo myös 
kahden henkiolennon traagisen rakkaustarinan - 
 nämä henget hän tapasi ensi kertaa lapsena.
 Henget pysyttelivät hänen lähistöllään 20 vuotta ja 
 käyttivät hänen hengellisiä avujaan parantaakseen sekä ne
 jotka olivat tehneet heille vääryyttä,
 että näiden väärintekijöiden jälkeläiset.

 Lukijoidensa uskonnollisesta taustasta riippumatta
 Lorna antaa heille toivoa ja auttaa heitä tajuamaan,
 että heillä on suojelusenkelinsä vierellään
 jopa kaikkein yksinäisimpänä hetkenä."






"Hän on kirjoittanut myös kansainvälisen bestsellerin
 Enkeleitä hiuksissani,
 joka on käännetty kahdellekymmenelle kielelle."







6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! En ole lainkaan perehtynyt enkelijuttuihin. Pitääpä tutustua, tästä heräsi kiinnostus.

    VastaaPoista
  2. Saila: Minulla taas enkelit ovat kulkeneet mukanani jo lapsuudesta. Lorna kirjoittaa kokemuksistaan hyvin elävästi ja seikkaperäissti...

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista. Ehkä etsin kirjan käsiini.

    VastaaPoista
  4. lumikissa: Jos kiinnostus heräsi, suosittelen! (hyvin "nopea lukuinen" kirja)

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Olen lukenut monlemmat kirjat ja suhtautumiseni näihin "henkimaailman" asioihin on alkanut muuttumaan. Lisäksi näistä kirjoita löytyy lohtua, kun joskus tuntuu, ettei elämä kanna. Olen myös erittäin kiinnostunut Reikistä. Siskoni tekee Reiki-hoitoja ja olen hänen luonaan jo monta vuotta käynyt erilaisissa hoidoissa. Nyt olisin itsekkin kiinnostunut aloittamaan Reiki-kurssin. Meillä näyttäisi olevan siis muutama yhteinen mielenkiinnon kohde :)

    VastaaPoista