lauantai 15. lokakuuta 2016

Hei piiiiitkästä aikaa!!


"Nyt kunnolla, meitä kuvataan.
...ja kerrotaan kuulumisia."

Kesä on mennyt, syksy pitkällä,
talvi tekee jo tuloaan.
Lähes puoli vuotta on mennyt edellisestä postauksesta :(
Läppäri on vain kerännyt pölyä, en ole käyttänyt koko aikana... 
Muiden blogeja olen harvakseltaan lukenut.

Kaikki alkoi heti alku kesästä päänsäryllä, 
jota ei onneksi kestänyt kuin muutaman päivän.
Kipu oli todella kova, näköhäiriöitä.
(Tähän ei syytä löydetty, etsittiin verenpaineesta; ei, jumiutuneista hartioista; ei,
näöstä; ei, Mutta, päänsärky loppui kokonaan, eikä ole palannut, kun jäin sairaslomalle talosta jossa on sisäilmaongelma. Nyt talo on saanut purkutuomion ja toimintaa jatketaan kesäkuun loppuun).

Se olikin pientä mitä sitten seurasi, tuttu kumppanini selkäkipu.
Sitähän sitten jatkui, ja jatkui... kaiken kaikkiaan jouduin olemaan 
sairaslomalla puolitoista kuukautta. Kovat kipulääkkeet, köpöttelyä,
kävin fysioterapeutilla, selkä syväjäädytettiin, jumppasin, lepäsin, yritin rentoutua...
Ei auttanut kuin aika.


"...malta vielä vähän, kerronta jatkuu..."
Vähän tein pihatöitä, käsitöitä.
Paljon katsoin elokuvia ja kuuntelin äänikirjoja.
Mielikin tuntui masentuvan... Mielenkiinto kaikkeen hiipui...

Nyt olen ollut kaksi ja puoli kuukautta töissä ja selkä alkaa taas oireilla.
Jokaisesta terveestä päivästä olen luojaa kiittänyt, 
pyöräillyt, sauvakävellyt, käynyt jumpassa, hieronnassa, ollut "kunnolla".
En tiedä enää mitä tehdä toisin.
Mutta, nyt ei siitä sen enempää :)

Muutamia kesäkuvia harmaaseen lauantai aamuun...
Kesästä seurannee lisääkin ;)











2 kommenttia:

  1. Ihana joka tapauksessa kuulla teistä! Harmi vain, että on ollut vaivoja ja vastuksia :(

    Lapset ja kissat tuo iloa kuitenkin. Nekolla ihanasti tassu Mion päässä ♥ Ja Aada on niin iso tyttö jo!

    Terveyttä, hyvää vointia ja mukavaa syksyä teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna ystävällisistä sanoistasi!
      Se on niin totta, vaikka kuinka elämä kolhii, lapset ja eläimet tuovat iloa ♥
      Terveyttä toivon ja odotan minäkin! nimimerkki "lääkärille menossa"

      Poista