perjantai 10. kesäkuuta 2011

Helpottaa...





Lämmin kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentin jättäneille!
Kuinka hyvä mieli tulikaan lukiessani
 myötätuntoisia ja `mukana eläviä` kommentteja!
Itkuhan siitäkin tuli..


En voi kuin ihmetellä esikoistamme,
pahoinpitelystä on nyt kaksi vuorokautta,
 hän on nyt (kotona) viikonlopun vietossa
 vanhempien luona.

 Aivan uskomatonta,
 kertaakaan hän ei ole kättään valittanut,
 enkä edes minä, lapsen äitinä kiinnittäisi häneen mitään erityistä huomiota 
 jos en tietäisi tapahtuneesta...
Hänen peruspositiivinen elämänmyönteinen luonteensa
 kyllä näkyy!!
 Täysillä mennään kuten ennenkin...
 Sitkeä sissi - täytyy sanoa!

 Ehkä minun on ollut vaikeampi käsitellä tätä asiaa...
Mutta olen saanut käsitellä tätä asiaa kotona,
 töissä sekä palvelutalon henkilökunnan kanssa ja 
 tietysti täällä blogissa..

 Tästä on hyvä jatkaa!


Rauhallisesti hän nukkuu...






ps. Esikoiseemme kiinni käynyt henkilö on nyt tilapäispaikassa,
 poissa palvelutalosta ja todennäköisesti hänelle etsitään sopivampi paikka!

10 kommenttia:

  1. Hienoa kuulla että teillä ollaan toipumisen tiellä! Sitkeä ja peruspositiivinen ihminen on tosiaan tämä teidän lapsenne. Opiksi olisi otettavaa.

    Toivotaan että toipuminen jatkuu asianmukaisesti. Ja tukiryhmät on tosiaan tärkeitä, yksin ei vain aina pärjää! Voimia teillä kaikille!

    VastaaPoista
  2. Henna, Friede ja Figo: Monta kertaa olen itsekin miettinyt ja huomannut että olisi opiksi otettavaa hänestä!

    Hienosti on toipuminen kaikenkaikkiaan kaikilla alkanut, ja kun taphatunutta ei voi muuttaa, on vain keksittävä keinot mennä eteenpäin.. Nyt on käytännön keinot mietittävä uudelleen; nostot, pukemiset, pesut...

    VastaaPoista
  3. Löysin blogisi toisen blogin kautta ja jäin lukiaksesi. Tuntuu pahalta, että esikoisellesi tapahtui noin ikävä asia <3 Onneksi olette hänen tukenaan ja hän saa nyt levätä kotona <3 Haleja ja Siunausta <3

    VastaaPoista
  4. MaMMeli: Tervetuloa!!
    Kiitos kauniista sanoistasi! Uskon vakaasti siihen että meille annetaan se minkä jaksamme kantaa, vaikkei aina itse tarkoistusta ymmärräkään, ilmeiseti olemme sen verran vahvoja että tämänkin kestämme ja siitä selviämme!

    VastaaPoista
  5. VAhvistumista ja Jumalan siunausta teille tässä vaikeassa tilanteessa! Kirjoittelin ajatuksia kommenttiisi omaan blogiin, jos jaksat käydä kurkistamassa!
    Poikasi on urhea. Väkisinkin tulee tässäkin se ajatus, että heikkoina olemme kuitenkin vahvoja.
    Se, että meille luvataan Raamatussa, ettei kellekään anneta enempää kuin jaksaa kantaa, voi joskus oikein raskaan taakan alla tuntua kohtuuttomalta. Itsellänikin on vuosien varrella ollut usein tilanteita, joissa tuntuu, että voimat ehtyvät ja tekee mieli kiljua korkeuksiin, että etkös näe, etten enää jaksa, eikö jo riitä!!! Ystäväni sanoi kerran minulle tuollaisena hetkenä, että entäpä, jos Jumala tarkoittakin, ettei jaa eikä salli osallemme enempää kuin itse yhdessä Jumalamme avulla jaksamme kantaa. Se ajatus vahvisti minua hurjasti. Kun tuntuu oikein rasjaalta, kun taakka painaa kipeänä harteilla, kun sairaus, epäonni ja koettelemukset seuraavat toisiaan, silloin saakin olla niin heikkona ja pienenä ja rikottuna, että voi luottaa Jumalan olevan isosti läsnä. Joskus siinä vaikeassa hetkessä siitä on vaikea tarttua kiinni, mutta jälkikäteen huomaa, että niinhän se olikin. Pyydän siunausta yllenne! Oikein heikkona hetkenä saamme huokaista, että auta! Ja Jumala auttaa. Urheutta ja jaksamista pojallesi ja teille . Sateen jälkeen paistaa aurinko ja kaikki järjestyy parhain päin, vaikka juuri nyt se ei siltä tuntuisikaan.
    Halauksin, Tinttarus.

    VastaaPoista
  6. Tinttarus:
    Kiitos kommentistasi! Itkuksihan se taas meni... Sait valettu paljon uskoa, kommentillasi on suuri merkitys! Mutta näin se on, apua saamme kun pyydämme! Joskus tuntuu vain niin kohtuuttomalta, kysyy vain miksi?! Eikö tälle lapselle jo riitä?
    Virsi 517 on soinut nyt mielessäni, voimaa antaen.. Vielä, kiitos sinulle!

    VastaaPoista
  7. Hienoa, ettei tapahtunut jättänyt kuin fyysisiä vaivoja. Ikäviä, erittäin ikäviä ne ovat, mutta kun mieli on positiivinen niistäkin selviää paremmin. Toivottavasti toipuminen sujuu hyvin!

    VastaaPoista
  8. Naukulan Mamma: Kiitos Mamma! Ei voi kuin vain ihmetellä miten hän on tämän ottanut, kipuja ei valita, varoo tietysti kättä, mutta mieli koko ajan eteenpäin!!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa kuulla että nyt sinullakin on helpottanut ja esikoisesi suhtautuu edelleen myönteisesti. Ihmeellistä ettei hän edes valita.

    VastaaPoista
  10. Paula: Kyllä helpottaa, nyt kun esikoinen on luonamme ja näen ja tiedän ettei häneen koske, ja pahoinpitelijäkin muuttaa suurella varmuudella pois talosta. Särkylääkkeet menee nyt alussa säännöllisesti, ennaltaehkäisevänä hoitona ja syystä siitä ettei hän kivusta valita. Koskaan ei ole "pienistä" valittanut, uskomatonta minustakin on että käsi on kivuton ;)

    VastaaPoista